Olen Sami Salminen 25-vuotias heinolalainen kaupunginvaltuutettu. Olen tehdastyöläis perheen ainoa lapsi ja ylpeä Myllyojan oma poika. Oma polkuni päättäjäksi on kulkenut Lyskan ja lukion käyttävillä aina Helsinkiin valtakunnallisen nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Tällä hetkellä opiskelen hallintotieteitä Tampereen yliopistossa, mutta työkokemusta löytyy niin Versowoodilta palovahtina, kuin Nastolasta Rauten toimitusvalvonnasta. Olen kiertäny Suomea paljon, mutta vieläkään ei Heinolaa parempaa paikkaa ole löytynyt.
Olen kasvanut Suomi iskelmää kuunnellen ja sieltä kumpuaa myös politiikassa käyttämä mottoni – “Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Vaikka maailma kuinka potkisi päähän ja elämä heittelisi olet tärkeä osa yhteiskuntaa. Siksi valtion, hyvinvointialueen ja kaupungin tulee mahdollistaa sinulle hyvät lähtökohdat elämään.
Olen ehdolla aluevaltuutetuksi koska haluan aidosti olla kehittämissä Päijät-Hämeeseen maailman parhaita sosiaali -ja terveyspalveluita. Meillä Päijät-Hämeessä on mennyt monilla mittareilla mitattuna huonosti. Väestö on ikääntynyttä ja sairastaa keskivertoa suomalaista enemmän. Meillä myös käytetään päihteitä enemmän kuin muualla Suomessa ja voidaan henkisesti pahoin. Tähän on tultava muutos!
Pidän tärkeänä, että kiireettömäänkin hoitoon tulee päästä seitsemässä vuorokaudessa. Mikään vaiva ei saa olla niin vähäinen, etteikö se olisi hoitamisen arvoista ajallaan. Lisäksi vanhuspalveluiden asemaa on parannettava. Ikäihmiset ovat rakentaneet tämän maan ja meidän tulee maksaa kiitollisuutemme heille hyvillä palveluilla. Lisäksi omaishoitajien tukeen on jatkossakin parannettava. Uudet hyvinvointialueet eivät myöskään saa heikentää lasten ja nuorten pääsyä koulupsykologin puheille.
Sami Salminen – Hyvinvoivan Päijät-Hämeen puolesta