Keskiviikkona 15.6. Hyvinvointilautakunta käsitteli monia tärkeitä asioita. Esitimme Teppo Arifullenin kanssa liikuntajärjestöjen avustusten yhdenvertaisempaa jakoa, minkä lautakunta hyväksyi äänin 7-1-1. Lisäksi päätimme uudistaa avustuskriteerejä vuodelle 2023, jotta pelisäännöt olisivat kaikille seuroille yhteiset.
Päätös on herättänyt paljon positiivista palautetta seuroilta, jotka ovat valitettavasti joutuneet odottamaan päätöksiä avustuksista tavallista pidempään. Kuitenkin muutamia soraääniäkin lautakunnan päätöksestä on saatu kuulla. Lautakunnan jäseninä meillä on ollut hyvä viranhaltijoiden koneisto taustalla, minkä avulla esityksen tekeminen oli varsin helppoa. Laskelmat, seurojen toimittamat raportit ja hakemukset ovat olleet päätöksenteon taustalla ja niiden avulla on ollut helppo toimia lautakunnan jäsenenä.
Lisäksi keskustelu on pyörinyt pitkälti kaupungin salien varassa. Joukkueurheiluun sopivia saleja on keskustan läheisyydessä kahdeksan kappaletta, joiden lisäksi myös muita pienempiä saleja löytyy sekä kaupungin, että yksityisten toimijoiden hallinnasta. On ikävää, että seurat joutuvat jonottamaan vuoroja, mutta tilanne helpottanee vielä Kailastalon valmistuessa. Kuitenkin kaupunki on vahvasti kuullut seuroja salitilanteen osalta ja lähes kaikki ratkaisut on toteutettu seurojen toiveiden mukaisesti.
Lisäksi on hyvä mainita toinenkin positiivinen päätös lautakunnan kokouksesta. Tiukan äänestyksen jälkeen lautakuntamme haluaa säilyttää kasvisruokailun osana heinolalaisten lasten ja nuorten koulupäivää. Lisäksi virkamiesten valmisteleman vastauksen mukaisesti Heinolan tulisi päinvastoin lisätä kasvisruokailua kouluruokailun yhteydessä. Puolue, joka aloitteessaan halusi poistaa kasvisruokailun kouluista varmaan miettii tämän jälkeen kaksi kertaa minkälaisia aloitteita tehtailee valtuustossa vaaleja varten. Usein faktat voittavat kuvitelmat.