Yhdysvaltojen politiikkaa 1960-luvun lopulla kuvattiin termillä “uskottavuusongelma”. Ongelman keskiössä oli poliittisten päättäjien puheiden ristiriita. Sanat ja teot eivät vastanneet toisiaan ja pahimmillaan uskottavuusongelma huipentui presidentti Nixonin eroon Watergate-skandaalin tiimoilta. Olen viimeisten kuukausien aikana ajatellut pääministeri Orpon hallituksen kärsivän uskottavuusongelmasta. On kestämätöntä, että velkaantuminen yritetään lopettaa leikkaamalla vain pienituloisilta, vain todetakseen ettei valtion velkaantuminen siltikään lopu. Hallituksen sanat ja teot eivät vastaa toisiaan.
Oikeistopuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset asennoituvat ärhäkkään vaalitaistoon Marinin hallitusta vastaan. Vaalikentillä ei armoa tunnettu, kun sosialidemokraatteja arvosteltiin Suomen velkaantumisesta. Oikeiston pääviestinä oli velkaantumisen pysäyttäminen. Erityisesti nykyinen valtionvarainministeri Purra korosti, ettei pienituloisilta leikkattaisi, vaan säästöt haettaisiin byrokratiaa vähentämällä, luopumalla turhista hallintohenkilöistä. Samalla erityisesti keskituloisten verotuksen luvattiin laskevan ja bensaakin saisi jatkossa pumpulta halvalla.
Ilman koronapandemian ja Ukrainan sodan akuuttia kulujen nousua aikoo oikeiston johtama hallitus ottaa velkaa lähes 40 miljardia euroa vaalikauden aikana. Siis liki yhtä paljon, kun Marinin hallitus kaikkien näiden kriisien keskellä. Moni asinatuntija huomautti jo kevään vaaleissa, ettei velkaantumisen pysäyttäminen ole mahdollista äkillisesti. Mutta nyt velka valuu hallituksen ideologisten uudistusten toteuttamiseen. Esimerkiksi valtionvarainministeri Purran nauttimalla 14 000 euron kuukausipalkalla hallituksen veropolitiikka tuo Purralle 2000 euroa lisää rahaa vuodessa. Liki yhden päijät-hämäläisen koulunkäyntiavustajan kuukausipalkan verran.
Samaan aikaan hallitus leikkaa muun muassa asumistuesta. Yksin asumistuen varassa elävä eläkeläinen menettää asumistuestaan asiantuntija arvioiden mukaan, jopa seitsemänkymmentä euroa. Tämä leikkaus tuntuu varmasti myös monessa heinolalaisessa kotitaloudessa. Räikeintä on kuitenkin hallituksen harjoittama bensapopulismi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että polttoaineverotukseen tulevat huojennukset vähentävät pumppuhintaa noin neljä senttiä. Kun otetaan huomioon inflaatio on tämän veronalennuksen hyödyt kadonneet muutaman kuukauden kuluttua. Samaan aikaan valtion kassaan on tehty suuri lovi ja tuotot ovat valuneet suuriin öljyntuottajamaihin.
Hallituksen alkutaival ei siis vakuuta minua. Pääministeri Orpon hallitus lupasi äänestäjilleen paljon, mutta tämä sanojen ja tekojen ristiriita yhdistettynä kesän kohuihin nakertavat hallituksen uskottavuutta. Syystäkin voidaan puhua hallituksen uskottavuusongelmasta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että joudumme pärjäämään maan hallituksen kanssa vielä neljä vuotta. Onneksi sinä aikana jokainen kansalainen voi vetää oman johtopäätöksensä tämän hallituksen politiikasta.