Puhe Uudenmaan Demarinuorten syyskokouksessa 20.11.2021

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät toverit!

Kolme vuotta, eikä suotta. Kolmen vuoden ajan minulla on ollut ilo ja kunnia luotsata Uudenmaan Demarinuoria. Kaiken kaikkiaan kuluneet vuodet ovat olleet antoisia, mutta on myös myönnettävä niiden olleen paikoitellen haastavia ja opettavaisia. Kuitenkin ennenkaikkea nämä vuodet ovat olleet iloa, uusia elämyksiä ja uusia tovereita. Lisäksi on syytä korostaa, että tämä ei ole jäähyväis puheenvuoro, vaan ennemminkin uuden luvun alku.

Kauteni aikana on korostunut entistä enemmän Demarinuorten kentän murros. Kun aloitin toiminnassa vuoden 2016 aikana nuorisoliiton ikäjaukauma oli aivan toinen. Meitä 1990-luvulla syntyneitä oli paljon mukana toiminnassa, mutta näkyvässä roolissa vielä tuolloin olivat 1980-luvun loppupuolella syntyneet aktiiviset sukupolvet. Tämä sukupolvi oli saanut kipinänsä vaikuttamiseen Tarja Halosen presidentti vaalikampanjasta, arvostelemalla Paavo Lipposen hallituksen politiikkaa ja tukemalla vankasti puoluekokouksesta toiseen Erkki Tuomiojan valintaa SDP:n puheenjohtajaksi. 

Samaan aikaan nuorisoliitolla meni järjestöllisillä mittareilla katsottuna kovaa. Jäseniä liittyi messuilla tiheään tahtiin, uusia osastoja perustettiin ja vaikuttamistyön etenemiselle ei näkynyt loppua. Jotain kuitenkin tapahtui. Nuorisoliiton kovin terä alkoi ruostumaan ja tapahtumia tuotettiin omille kavereille. Jäsenmäärä alkoi vähitellen laskemaan ja huomattiin uusien jäsenten metsästyksessä valuvikoja. Osastoja katosi ja vähitellen uusien Demarinuorten rekrytointi hallitus vastuisiin alkoi olla vaikeaa.

Tämä on osaltaan meidän sukupolven tarina Demarinuorissa. Nuorisoliitto seisoo vakaasti pystyssä ja sen 115-vuotta sitten valetut peruspilarit eivät hevillä ruostu. Kuitenkin ilman aktiivista otetta on vaikea nähdä miten sosialidemokraattinen nuorisoliike pysyy jaloillaan tulevaisuudessa.

Hyvä ystävät

Valta on meidän käsissämme. Mikäli Uudenmaan Demarinuoret tahtoo vastedes seistä aatteensa etuvartiossa on meidän tehtävä entistä vahvemmin töitä sen eteen. Meidän sukupolvemme on lähteneet politiikkaan mukaan vastavoimana Perussuomalaisten nousulle, keksiäkseen ratkaisukeinoja ilmastonmuutokseen tai inspiroiduttuaan siitä, miten kenestä tahansa tavallisesta suomalaisesta nuoresta voi tulla pääministeri.

Olemme kasvaneet yhteiskunnassa, jossa meidän on pitänyt perustella luokkalaisillemme miksi olemme sosialidemokraatteja ja onko demarinuorissa yhtään alle 70-vuotiasta jäsentä. Vihdoin on tullut aika, kun sosialidemokratiaa ei tarvitse enää perustella kenellekkään. Olemme jälleen se yhteiskunnallisen muutoksen toteuttaja meillä Suomessa, Euroopassa ja maailmalla.

Silti haasteita riittää edelleen. Monelle nuorelle esitetään helppona tapana vaikuttaa hyvinvoinnista leikkaamista. Toisten hyvinvoinnin vähentämistä pidetään tavoiteltavana asiana ja sen nähdään kasvattavan yksilön vapautta. Samaan aikaan tämä “vapauspuolue” haluaa rakentaa 1300 kilometrin mittaisen aidan Suomen ja Venäjän vastaiselle rajalle pitääkseen poissa sotaa pakoon lähteneitä ihmisiä.

Toverit!

Mauno Koivistoa mukaillen “”Suunta on selvä: kohti yhä laajempaa ja monipuolisempaa kansanvaltaa, kohti kaikkien kansalaisten täyden ihmisarvon varauksetonta tunnustamista.” – Sosialidemokratialle on taas tilausta.

Jätä kommentti