Demarinuorten liittokokous kevät on täällä taas. Jäsenistö on aktivoitunut keskustelemaan järjestön poliittisista linjoista ja seuraavan liittohallituksen valinta on ollut jo tovin keskusteluissa. Tulevien ehdokkaiden nimistä kuiskutellaan ja erilaisia nimiä pidetään esillä ympäri Suomea. Osaltaan tämä kuhina on aina vähän kiusallista, mutta toisaalta meille politiikan harrastajille jännällä tavalla myös nautinnollista. Eri taustakeskusteluissa on pidetty omaa nimeäni yllä, kun on keskusteltu tulevan liittohallituksen puheenjohtajistossa. Pidemmän aikaa minulle on soviteltu pestiä Demarinuorten varapuheenjohtajana ja on nimeäni joskus heitelty vaihtoehtona puheenjohtajakisaan.
Tällä kirjoituksella haluan kuitenkin ilmoittaa, että en tavoittele, enkä tule vastaanottamaan ehdokkuutta mihinkään liiton tehtävään Uudenmaan Demarinuorten kevätkokouksessa. Päätös on toisaalta helppo, mutta samaan aikaan vaikea. Yhdeksän vuotta nuorisoliiton jäsenenä, kuusi vuotta Uudenmaan Demarinuorten piirihallituksessa, joista kolmena vuotena toimin puheenjohtajana ja nyt viimeiset neljä vuotta liittohallituksessa ovat vilisseet ohi nopeasti ja silti mittarissa on ikää vasta 26-vuotta. Olen saanut kunnian olla mukana todistamassa ja vaikuttamisessa Demarinuorten järjestöllisessä kehityksessä otettua loikkaa viimeisten vuosien aikana. Saimme käynnistettyä monia tärkeitä uudistuksia piirien, henkilöstön, poliittisen valmistelun ja vaikuttamistyön saralla, jotka olisi pitänyt toteuttaa jo huomattavasti aikaisemmin. Olen tästä kiitollinen ja en varmastikaan tule koskaan unohtamaan mukavia hetkiä tältä taipaleelta.
Päätös on kuitenkin myös osittain vaikea. Vaikka kuvasin, miten järjestömme on kehittynyt, työ on silti vielä pahasti kesken. Näinä vuosina olen huomannut, että uudistaminen voi olla haastavaa ja muutos kestää yllättävän kauan. Väittäisin jopa vanhojen ennakkoasenteiden ja toimintatapojen kääntämisen olevan meillä haastavampaa, kuin muissa järjestöissä, missä olen vaikuttanut. Kuitenkin kehittäjä persoonalle, joka tekee töitä vahvassa aatteen palossa olisi mukava tarjota oma visio siitä, miten selätämme nämä haasteet jatkossa. Lisäksi järjestön kohtuullisen vahva talous, kasvava jäsenmäärä ja osaava toimiston porukka tarjoaisivat siihen motivoivan porkkanan. Nyt on kuitenkin minun aikani mennä eteenpäin ja miettiä tulevia haasteita.
En kuitenkaan halua pitää näitä ajatuksiani vain omana tietonani. Demarinuorissa voimme myös helposti hukata kaiken tämän näinä vuosina tehdyn työn. Siksi haluan sanoa muutaman sanan liittohallituksen ja erityisesti sen puheenjohtajiston paikkoja tavoitteleville henkilöille. Toivon että jatkatte Pinja Perholehdon hallitusten aloittamalla järjestöllisen kehittämisen tiellä. Vielä löytyy sorvattavaa niin jäsenpoluista, hallinnosta ja sen piikkijärjestelmän koukeroista. Myös järjestön koulutuksellista toimintaa tulisi kehittää jatkuvasti ja tuoda esimerkiksi sähköisten palveluiden kautta enemmän saavutettavaksi. Piirijärjestöille emme voi jättää statistin rooliin, vaan erilaisia uudistuksia laadittaessa he ovat keskeinen kohderyhmä ja apu uudistusten loppuun saattamisessa. Erityisesti piirit, joiden alueella on paljon suuria kaupunkeja ovat paljon vartijoina, kun kamppailemme muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa uusista jäsenistä. Ja asuuhan jo nyt 70% jäsenistöstämme Tampereen eteläpuolella.
Mutta poliittisen nuorisojärjestön ei kuitenkaan pidä unohtaa juuriaan eli vaikuttamista politiikassa. Kuka ikinä valitaankaan järjestömme puheenjohtajaksi, niin tavoitteeksi ei voi asettaa latteuksia kuten, että SDP voittaa jotkin vaalit. Päinvastoin nuorisoliiton pitää olla innostava ja kantaaottava vaihtoehto nuorille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Jos kenen, niin meidän on kerrottava vaihtoehto oikeistokonservatiivisen hallituksen politiikalle.
Pitkästä aikaa olen huomaavinani, että jäsenistössämme elää erilaisia näkemyksiä sosialidemokratiasta aatteena. Tämä kehitys on osaltaan toivottavaa, mutta sen lieveilmiöt tulevat haastamaan järjestöä tulevaisuudessa. Käymme kamppailua, jossa Tanneria ja Lipposta omitaan oikeuttamaan politiikkaa, joka on vierasta sosialidemokratialle. Toisaalla taas punaliput viuhuvat salossa entistä punaisemmin, mutta sillä oikeutetaan lähinnä ulkoparlamentaarisia vaikuttamisen keinoja ja aseellista varustautumista. Minulle tällainen kehitys on vierasta. Näen, että maltillinen realismiin perustuva sosialidemokraattinen vaihtoehto on nyt se, mikä meidän pitää esittää vastineena Orpo-Purra-akselin leikkauspolitiikalle. Menestymme liikkeenä, joka puhuu asiantuntevasti kestävyydestä, taloudesta ja työntekijöiden oikeuksista. Unohtamatta nuorille tuttua pilkettä silmäkulmassa.
Koska itse en tavoittele liittomme johtotehtäviä, haluaisin nostaa muutamia tovereita, joiden toivoisin niin tekevän. Minulle olisi ilo, jos esimerkiksi Anette Pottonen, Vilhelmiina Eskola, Ville Hokkanen, Riku-Petteri Vainio tai Leevi Karisalmi lähtisivät kisaamaan nuorisoliiton johtotehtävistä. Olen seurannut ilolla jokaisen heistä kehitystä liikkeessämme ja uskon heidän pystyvän vastaamaan esittämiini haasteisiin parhaiten tämän hetken nuorisoliittolaisista. He ovat kaikki kokeneita toimijoita, jotka eivät jää toimettomiksi, kun liike, sekä aate heitä kutsuvat.
Näiden ajatusten pohjalta toivon ehdokkaiden tekevän aktiivista ja keskustelevaa kampanjaa. Keskustellaan ja kuunnellaan laajasti jäsenistöä, sekä nähdään viimeistään Lappeenrannan liittokokouksessa.
Sami Salminen
044-5449204
sami.salminen@heinola.fi